Hallinnon digitalisointi hyödyttää kaikkia kaupunkilaisia

Digitalisaatio, ohjelmistot, tekoäly, sovellukset ja rajapinnat. Monelle ihmiselle arkipäiväisiä asioita, mutta myös monelle ihmiselle jo sanoina luotaantyöntäviä.

Maailma digitalisoituu kovaa vauhtia, viimeisimpänä pandemian pakottaneesta tarpeesta. Nykyaikaiset, modernit ja saavutettavat palvelut ovat niin yksityisten kuin julkisten organisaatioiden elinehto. Iso osa ihmisistä haluaa hoitaa palvelut kätevästi digitaalisesti, ilman jokaisen hoidettavan asian monimutkaista paperien täyttöä ja lähettelyä paikasta toiseen (puhumattakaan vielä luottaen siihen, että posti toimittaa sen ajallaan perille).

Digitaaliset palvelut ovat myös monille ihmisille inhottava ja vaivaa aiheuttava asia. Eri ohjelmien käytön opettelu, tunnusten muistaminen. Yksinkertaistenkin asioiden hoito tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeilta, ja apua ei tunnu saavan mistään.

Digitalisaation paras puoli onkin siinä, että se hyödyttää niin niitä, joille palvelujen hoito digitaalisesti on arkipäivää, kuin niitä, jotka eivät välttämättä edes omista tietokonetta tai älypuhelinta. Väitän itseasiassa, että se hyödyttää jopa eniten juuri jälkimmäistä ryhmää.

Tässä vaiheessa moni varmasti pysähtyy ihmettelemään. Enkö ymmärrä mitään digitaalisten palvelujen käytön hankaluudesta? Kyllä, digitaalisten palvelujen ja laitteiden käytön hankaluus on minulle hyvin tuttua. Olen pienestä asti tottunut auttamaan isovanhempiani ja muita vanhempia eri palveluiden käyttöön. Palvelut ja laitteet jotka ovat itselle yksinkertaisia, ovat toiselle ylitsepääsemättömän vaikeita käyttää.

Ja juuri tähän digitalisaation hyödyt kulminoituvat.

On minun kaltaisia lähes puhelin kädessä syntyneitä ihmisiä, jotka hoitavat palvelut ruuan tilaamisesta lääkärin ajanvaraukseen, veroilmoituksen täyttöön ja korkeakoulututkinnon suorittamiseen täysin digitaalisesti. Eikä muu tapa tulisi enää oikein kysymykseen. Ongelmatilanteessa asiakaspalvelun tavoittaa helposti chatista, koska soittaminen tai paikan päälle meneminen tuntuisi vaivalloiselta.

Kun yhä useampi kaltaiseni ihminen siirtyy käyttämään palveluita digitaalisesti, jää palveluntarjoajilla paljon enemmän resursseja kohtaamaan paikan päällä niitä, jotka haluavat asiat hoitaa paikan päällä. Kaikkien ei tarvitse, eikä pidä oppia käyttämään digitaalisia palveluita. Niistä saatava kokonaishyöty on kuitenkin valtava. Digitalisaatio tehostaa palveluita, automatisointi vähentää kustannuksia ja kuten sanottua, säästää kasvotusten palvelua tarvitseville nykyistä enemmän resursseja. Siksi hallinnon digitalisointiin tulee panostaa, niin nyt kuin pandemian jälkeenkin.

Vaihtopenkiltä takaisin pelikentälle

”En lähde kuntavaaleissa ehdolle. Enkä todennäköisesti tule koskaan lähtemään.”

Näin vastasin monta kertaa kyselyihin, kun minua kysyttiin kuntavaaliehdokkaaksi. Syitä oli valtavasti; vaikeutuuko työllistyminen puolueleiman takia, miten aika ja jaksaminen riittää, saisinko rahoitusta mistään vai joutuisinko maksamaan kaiken itse? Painavimmat syyt olivat kuitenkin turhautuminen politiikkaan, sekä pelko.

Politiikassa moni asia turhauttaa. Puolueiden välinen nokittelu ja tahallinen vastakkainasettelu tuntuvat järjettömiltä ja tech-orientoitunutta ihmistä asioiden hitaat ja epäloogiset prosessit ärsyttävät. Myös oman puolueen päätökset ja toimintatavat hiertävät usein.

Pelko oli kuitenkin se suurin syy, mikä ajoi minut muutama vuosi sitten aktiivisesta poliittisesta toimijasta sivustakatsojaksi.

Koin jo hyvin nuorena halua vaikuttaa maailman epäkohtien ratkomiseen; ilmastonmuutoksen hillintään, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, rasismin, sovinismin ja kaiken ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia loukkaavan toiminnan lopettamiseen. Maailman parantamiseen.

Lukiossa halusin lähteä oikeasti vaikuttamaan asioihin, jonka takia liityin puolueeseen. Koin puolueen ja politiikan olevan paras tapa vaikuttaa isoihin yhteiskunnallisiin asioihin. Puoluetoiminta vei mukanaan, ja jo muutaman vuoden kuluttua hain ja tulin valituksi Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajaksi.

Kaksivuotiskauden lopussa olin hyvin väsynyt puoluetoimintaan ja politiikkaan. Edeltävät vuodet olin uhrannut hyvin paljon henkilökohtaisesta elämästä puolueen ja politiikan eteen. Politiikka alkoi kuitenkin ottamaan roimasti enemmän kuin antamaan. Vietin öitä lukien viestiketjuja, jossa ruodittiin kaikkea henkilökohtaisesta elämästäni ulkonäköön – ja kaikkea siltä väliltä. Sosiaalisen median viestilaatikoihin tulvi vihamielisiä kommentteja. Koinpa jopa yhden tarkoituksellisen tietomurron. Näissä kaikissa osallisena niin tuntemattomia, kuin tuntemiani ihmisiä.

Väsyin ja turhauduin. Otin etäisyyttä politiikasta ja hakeuduin niin töissä kuin vapaa-ajalla mielenkiintoisten asioiden pariin. Elämänlaatuni parani roimasti ja ajattelin, ettei politiikka ole minua varten.

Tarve epäkohtien ratkomiseen ja maailman parantamiseen ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään. En osaa olla vaikuttamatta asioihin, jotka ovat mielestäni epäoikeudenmukaisia. Sama koskee poliittisen järjestelmän ongelmakohtia. Hiljentymällä ja sivuun jäämisellä vahvistetaan niitä toimintatapoja, jossa ihminen voidaan lannistamalla, arvostelemalla ja alentamalla painaa alas.

Siispä päätin voittaa pelkoni, ja asettua ehdolle. Olen motivoituneempi kuin koskaan palaamaan politiikan pelikentille. Haluan tuoda näkemyksiäni ja kehittää Joensuusta parempaa kaupunkia jokaiselle joensuulaiselle. Parantaa maailmaa, alkaen yhdestä kaupungista. Sekä tehdä näkyväksi niitä rakenteita, jotka politiikassa ovat ongelmakohtia. Jotta politiikassa voidaan oikeasti kuulla jokaisen ääntä.